|
Helmikuun Sydänjää on luonnoltaan hyvin samantapainen kuin isänsä, välillä täydellinen katastrofi ja sitten maltillisen säyseä kultakimpale. Symppis on melkoinen keppostelun maailmanmestari, kaikki kujeet luonnistuu tältä ponipojalta. Symppis keksii hoitajalleen tuon tuosta päänvaivaa sekä karkailun että pienien jäynien merkeissä, joten tylsää ei ehdi missään välissä olemaan.
Symppis pitää aina egoaan yllä, metkuilu jatkuu siis myöskin harjaustuokiolla. Usein hermostuneena tämä ori pistää hulinaksi, eikä harjailusta tule mitään. Symppis omaa hyvin ailahtelevan luonteen, hetken kujeilun jälkeen se muuttuu todelliseksi päivänpaisteeksi. Tylsistyessään se alkaa näpertämään riimunarua irti päitsistään, joten karkailuakin harrastetaan melkoisen usein.
Ensivaikutelma Symppiksestä yleensä sanoo, että suloinen ulkomuoto ja ihana hörinä kertoo kaiken, mutta arvostelija ei arvaakkaan kuinka väärässä onkaan. Symppis on melkoinen testaaja ratsastaessa, jos ratsastaja lentää selästä alas parin pukin jälkeen, ei testaus lopu lainkaan. Se purkaa kaiken energiansa ratsastajan alas saamiseen, ellei sille pistetä kunnolla hanttiin. Symppis osaa todellakin olla itsepäinen riiviö, mutta kun ratsastaja pitää paikkansa lauman pomona, homma alkaa pelaamaan. Hyppytekniikka on peritty emältä, joka loikkaa kuin unelma. Kouluratsastukseen Symppis sekoittaa usein muutaman hippusen ruutia, joten vauhtia ja vipinää on aina luvassa.
© Sumppi
|